”Älypuhelimet tekevät meistä töykeitä”

Ravasin tuttuun tapaani edestakaisin työpöydän ja keittiön väliä, kun näkökenttääni osui avopuolisolta auki jäänyt Kotivinkki-aikakausilehti. Otsikossa siteerattiin sosiaalipsykologi Eerik Manteretta. Seuraavalla lounastauolla toimin töykeästi ja lainasin lehteä hieman. Ammattitauti.

Päätin aloittaa blogissani uuden osion nimeltä ”Valtamediasta poimittua” ja tämä juttu saa toimia jäänmurtajana. Olen omaa digikulutustani pyrkinyt tiedostamaan ja vähentämään jo useamman vuoden ajan ja aiheesta kiinnostuneena olen havainnut, että parin viime vuoden aikana älypuhelimien haitoista kertovat julkaisut ovat lisääntyneet. Yleensä median artikkeleissa kuitenkin käsitellään älypuhelimien käyttäjilleen aiheuttamista psykologisista vaikutuksista, mutta tämän kertaisen jutun iloisena yllätyksenä oli aiheen käsitteleminen keskustelukumppanin kantilta.

Aikoinaan bussissa, kahvilassa tai missä vain julkisella paikalla istuessani huomioni kohdistui lähes aina ihmisiin, jotka näennäisesti ovat toisilleen tuttuja, mutta silti heidän huomionsa ei juurikaan kohdistunut toisiinsa, vaan ruudulta saatavaan valohoitoon. Ja näissä tilanteissa koen itse kuuluvani vähemmistöön koska pystyn usein laskemaan enemmän valkoisena hohkaavia kasvoja, kuin pelkästään ympäristön valaistuksen voimalla loistavia naamatauluja. Siitä tulee paha mieli, ehkä jopa kiukkua. Miksi ihmiset eivät herää? Jos he vain hetkeksi laittaisivat puhelimen pois, niin olisiko se paha? Sitten ympyrä sulkeutuu, koska ratkaisu omiin negatiivisiin tuntemuksiin löytyy tietysti taskustani. Vaimentaakseni sisälläni jylläävän tunteen ja massaan sulautuakseni täytyy siis kaivaa oma valohoitovärkki esiin.

”Puhelin varastaa tilan sosiaaliselta kanssakäymiseltä monesti kuin varkain”

Ihmiset ovat muuttuneet pysyvästi älypuhelimien myötä. Siksi käytänkin siitä nimitystä taskussa kulkeva vallankumous. Puhelimen tutkailusta saatava dopamiinipiikki yhdessä vaivihkaa ripoteltavien ilmoitusten kanssa on ollut lyömätön yhdistelmä. Tätä yhdistelmää on hiottu mestariteokseksi viimeisen vuosikymmenen ajan ja sen avulla saadaan aikaan massoittain ihmisiä, jotka eivät kestä enää edes ajatusta tylsyydestä. Puhelimesta saatava hormonipalkinto on useimmiten nopeammin saavutettavissa, kuin mikään, mitä meidän ympäristössämme oleva mahdollisuus voisi tarjota. 

Onko keskustelu toisen kanssa sitten tylsää? Kuten todettua, ihmiset ovat muuttuneet ja kysymykseen löytyy eri vastaus riippuen siitä, kuinka paljon aivomme ovat muuttuneet. Kahden ihmisen neutraalissa kanssakäymisessä tunneskaala vaihtelee ja muuttuu aiheen ja toisen sanomisien mukaan. Keskusteluun liittyvät jaaritteluosuudet tai ryhmässä kahden henkilön välinen hetkellinen dialogi ovat tietysti normaaleja keskustelun vaiheita, mutta modernin diginatiivin aivot saattavat rekisteröidä ne tylsyydeksi, mikä taas laukaisee tarpeen korjaukselle. Vuodesta toiseen hiottu aivojen automaatio suorittaa huomaamattamme komennon ”luuritus” ja käsi liukuu kohti omaa puhelinta, tavoitteena saada laastari akuuttiin tylsyyden tunteeseen.

”Tarvitsemme älypuhelinetiketin”

Ehdottoman samaa mieltä. Mutta jotta muutos on mahdollinen, täytyy ensin havaita ja ymmärtää ongelma. Oman aivokemian vastustaminen käy työstä ja se on pitkäpiimäistä hommaa. Tämä kuitenkin ensimmäisiä kertoja ihmisen historiassa, kun se on tarpeellista. Matka edessä kuitenkin on pitkä. Ilmastonmuutoksestakin on toitotettu isommin jo 90-luvulta lähtien, mutta vasta nyt meidän silmämme alkavat rakoilemaan ja moni on saanut jo rähmätkin hierottua pois. 

Toivottavasti modernin viestinnän avulla hallitsemattoman älypuhelimen käytön ongelmien havaitsemiseen ei mene kolmea vuosikymmentä.

Keskustelu aiheesta:

Ota yhteyttä!

Evästeitä havaittu! Käytämme evästeitä vain sivuston analysointiin ja kehitykseen, eikä dataa jaeta kolmansille osapuolille.